Eli kirjoitin tänne blogiin maaliskuussa siitä, kun minua vietiin kouluun väkisin. Siitä kertoo nämä kaksi ensimmäinen ja toinen postausta.
Sovin siis näiden tätien kanssa, että tapaamme siellä, missä he olivat silloin töissä. Toinen heistä työskentelee vieläkin kyseisessä paikassa ja sai sitten sieltä helposti minun paperini siltä kouluunviemisajalta.
Tapasimme kesäkuussa, olisikohan ollut 13. päivä. Se suurin viha, se maaliskuinen raivo, oli laantunut hyvin paljon, mutta ajattelin, että on ehdottomasti hyvä, että saan jonkunnäköisen "closerin" tälle asialle.
Menin sinne paikkaan yhdessä Joonaksen kanssa, koska mua pelotti se niin paljon.
Tädit eivät juurikaan olleet muuttuneet kuluneen 8-10 vuoden aikana, mitä nyt vähän ryppyisemmiksi hehhehheh!
Ottivat hyvin hymyileväisinä ja iloisina meidät vastaan ja saimme kuulla kuinka söpöjä ja ihania ollaan. Myöhemmin keskustelun aikana mua kehuttiin hyvin usein söpöksi. Kiva.
Me juteltiin ihan perusteellisesti siitä, kuinka he olivat vieneet mua kouluun ja miten asiat olivat oikeesti tapahtuneet. Olivat oikeasti kyllä riisuneet mua, vieneet käsikynkässä autoon, tulivat jopa vessaan mun kanssa. Kiva, en muistanut sitä. Nyt muistan.
Kyllä he hyvin osasivat perustella, että kuinka oli hyvä, että se kouluun viejä oli joku muu kuin oma vanhempi, koska tuntemattomista "tyhmistä tädeistä" on helpompi irrottautua, koska niistä haluaa nopeasti eroon. Aika ovelaa.
En muista mitään positiivista siitä, kun mua vietiin kouluun. Mutta kuulemma niissä papereissa lukee ja hekin muistavat, että olin hirveän reipas enkä itkenyt enää kun päästiin autoon ja sitten kouluun. Olin iloinen ja reipas Henna, ihan kuin ei mitään ongelmia olisi ollutkaan. Mua häiritsee tosi paljon se, etten muista sitä. Mulla on vaan mielessä ne huonot kokemukset ja huonot muistot.
Kyllä he saivat mut vakuutettua siitä, että tämä on ollut vaan hyvä asia. Me juteltiin kaks tuntia siellä. En muista, kysyinkö kaikkia kysymyksiä mitä mun piti, mutta kyllä mä melkein sain sieltä sen kaipaamani "closerin."
Toisaalta, mulla on silti vielä vähän katkera ja vihainen olo. En ehkä milloinkaan pääse yli siitä. :(
Voi Henna <3 Katkeruus ja viha ei oo kuitenkaan loppujen lopuksi sun elämässä ne tärkeimmät asiat, eihän? Sulla on elämässä joku muu "kantava tunne" kuin katkeruus tai viha, eikö? Katkeruuden ja vihan kanssa on mahdollista elää, kun ei anna niiden kontrolloida liikaa, kun ei anna niiden myrkyttää omaa ajattelua.
VastaaPoistaPurat sitä omalla tavallas. Se auttaa. Se solmu aukeaa pikkuhiljaa ja ajan kanssa opit elämään sen kanssa, että solmuja on. :)
Mutta eikös sinun vanhempasi olleet palkanneet nämä henkilöt?
VastaaPoistaNo siis ei. Vaan ensin mentiin normaalin terveyskeskuslääkärin juttusille joka laittoi lähetteen eteenpäin ja sitten sitä kautta nää tädit tulivat.
VastaaPoistaVanhempasi kuitenkin hyväksyivät tämän toiminnan?
VastaaPoistaKyllä, koska ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Kyllä yrittivät itse saada mua kouluun, mutta huonolla menestyksellä. Ja pakkohan mut oli saatava kouluun, etten jää luokalleni.
VastaaPoista