Sinne meni äiti ja isi. Edellämainitut, ottakaa nenäliinat jo esiin. Kohta tulee lause, mille TIEDÄN, että te itkette! Tai ainakin äiti! Ne oli meillä yötä. Arvatkaa kuka herkistelee vähän täällä kun kuuntelee tätä Haloo Helsingin Maailman toisella puolen?
"Isä olen täällä maailman toisella puolen, äiti älä pelkää kyllä pidän itsestäin huolen."
En mä nyt sentään maailman toisella puolella ole, mutta kyllä kakssataa kilometriä on paljon. Onhan se vaan reilut kaks tuntia, mut arvatkaa kelle ahdistelijalle (hohoho) se on vaikeempaa.
Mutta mulla on myös onnistumiskokemuksia! Me nimittäin haluttais/tarvittais olohuoneeseen uus matto. Meinattiin sitten eilen, että lähdetään vähän porukalla katteleen sellasta. Aluks olin ihan innoissani menossa, mut sitte iski ahdistus ja päätin, että vanha matto kelpaa ja ei tarvi todellakaan uutta. Arvatkaa sit kuka kuitenkin lähti lopulta innoissa katteleen mattoja? Ja kuka meni ihan etunenässä kaupasta toiseen? Kumma juttu se, kuinka se ahdistus yhtäkkiä katoo.
Sitten myöhemmin illalla päätettiin lähtee ajeleen ja kierteleen, mutta voi tuskallisuus kuinka mua ahdisti. Olin just syöny ja ihan täynnä ja ahdisti lähtee autoileen. Sain kamalan ahdistuskohtauksen ja päätin, että haluan kotiin. Kyllä me sit oltiin menossa jo kotiin, mutta kun ahdistus vähän laantui, päätin, että no ajetaan nyt vähän tolta. No ajettiin sit vähä enemmän ja kierrettiin. Kierrettiin varmasti joku 20-30 kilsan lenkki! Eikä lopulta ahdistanu!
Voitin sen ja kaikki meni hyvin.
Kuinka saisin pidettyä mielessä sen, että se ahdistus kyllä lievenee ja lähtee pois. Kuinka selviäisin hyvin sen ahdistushuipun ilman, että täytyy kääntyä ja lähteä kotiin? Sitä harjoitellessa!
Tästä blogista on tullu hirveen ahdistuskeskeinen. No ei tätä lue kukaan, eli ei kai sen väliä. Tai no ehkä joku lukee. Lukeeko? Jokainen, joka lukee nyt tätä, niin vois jättää pienen kommentin tai jotain, että tiedän sit kirjotanko vaan itelleni vai muillekin!
Kiitos näkemiin. :)
"Isä olen täällä maailman toisella puolen, äiti älä pelkää kyllä pidän itsestäin huolen."
Hyvä että pääsit ohi ahdistuksesta! Eiköhän sen ajan kanssa opi muistamaan että se ahdistus kaikkoaa kun vain jaksaa hieman odotella :)
VastaaPoistamä luen kultapieni <3
VastaaPoistaplöö mä oon täällä
VastaaPoistaahdistuksen oppii kyl voittamaan :) <3
hei mua ahdistaa, kuka kommentoi anonyyminä? :| en tiedä, apua. pee äs, kiitos ansku ja plöö <3
VastaaPoistaMoi, innoistuin lukemaan melkein alusta loppuun tän sun blogisi, jäi mietityttämään, miten kävi tän jutun http://keltaisetkumisaappaat.blogspot.com/2011/03/uutisia-viharintamalta.html , saitko vastauksia kysymyksiisi?
VastaaPoistaOi enpä olekaan muistanut, että mun piti kirjoittaa tuosta juttu! Kävin siis tapaamassa kyseisiä tätejä kesäkuussa ja sain kyllä kysymyksiini vastauksia. :) Kirjoitan heti nyt tänään siitä jutun.
VastaaPoista