Ei taas

Ei mua ny huvittais. Ei huvittais yhtään olla ahdistunut. Miksi taas? Miksi joka päivä?

Pääsin tänään kuitenkin kouluun asti. Tulin bussilla, joka oli klo 11 koulun edessä. Istuin bussipysäkillä melkein puoli tuntia, lähetin ahdistuneita viestejä mun pöllöilykaverille, siis yhdelle tärkeimmistä tyypeistä mun elämässä. Sen nimi alkaa T:llä.
Soitin myös ahdistuneena Jonakselle, joka tsemppasi mua.
Päätin lähteä pysäkiltä meidän ammatilliselle osastolle, eli kangaspuiden sekaan, toivoen näkeväni meidän yhden aikuisopiskelijan. No olihan se kutomassa ja sit mää vähäsen itkesin ja juttelin.

Kello on 12.13 ja olen edelleen täällä. Käyn koko ajan taistelua mielessäni, että lähteäkö kotiin vai ei. Järki sanoo tietenkin, että EI kotiin, mutta sitten se toinen järki sanoo, että voi Henna rakas, saat sinä lähteä.

Mua vähä ahdistaa.