Mulla oli täksi päiväksi terapia-aika klo 13. Nukkumaan mennessä tuskailin hirveän huonoa oloani, mutta sain silti vähän nukuttua. En mennyt hirveän ajoissa nukkumaan siis. Heräsin sitten reilusti yli tunti ennen puhelimen herätystä jälleen hirveän pahaan oloon.
Päätin, että mä en tällasena pahaolosena lähde terapiaan ja peruin sen. Ainoat fiilikset tällä hetkellä on pettyneet. Olen niin pettynyt itseeni. Kuvittelinko vain pahan olon itselleni jossain alitajunnassa? Entä jos kuvittelin? Miten sitten pystyisin kontrolloimaan sitä? En tietoisesti jännittänyt edes tätä terapiakertaa niin paljon kuin kaikkia edellisiä, koska terapia on juuri alkanut sujumaan suhteellisen hyvin! Sitten tulee typerää takapakkia.
Mieleen tulee väkisin ala-asteen aikaiset "en halua mennä kouluun"-pahat olot. Silloin kuvittelin itselleni sen kaiken pahan olon. Tai siis tietenkin oli fyysisesti huono olo, mutta se tuli siitä, kun jännitti ja pelotti niin paljon.
Pelkään tosi paljon sitä samaa tunnetta, mikä oli silloin lapsena. Se on kamalin tunne maailmassa. Olen niin vihainen ja pettynyt, mutta pelottaa samalla hirveästi. Onko kaikki pettyneitä minuun? Olenko vain pelkästään epäonnistunut? Jäänkö loppuiäkseni kotiin sen takia, kun kerran jouduin perumaan menoni? Olen ihan hukassa.
Olisin niin mielelläni mennyt tänään sinne terapiaan! Mulla on aivan järjettömän monta asiaa, mistä pitäisi puhua siellä. Odotin oikeasti melkein innoissani, että pääsen juttelemaan. Mutta ei. Miksi ei? Miksi piti tulla sitten paha olo? Mistä se tuli? Jännitinkö ja ahdistelinko ja pelkäsinkö tätä käyntiä niin kamalan paljon, että se tuli siitä? Vai tuliko se jostain muusta? Oliko minulla "oikeasti" paha olo?
Toistan itseäni, mutta olen niin pettynyt. Pelkään, että kaikki muut on myös pettyneitä.
Älkää olko pettyneitä.
En ole pettynyt suhun<3
VastaaPoista