Me oltiin sovittu jo ajat sitten, että lähdetään yksiin ylppäreihin alle 200 kilometrin päähän ja sitä ennen toiseen lukioon katsomaan lakitusta.
Edellisenä iltana tuntui pahalta. En olis halunnut lähteä, koska kyseisissä ylppäreissä en tuntisi oloani kotoisaksi, tiedän sen. Ei vaan tunnu siltä. Sain ihan hirveän kamalan ahdistuskohtauksen ja tuntui tosi pahalta. Päätin silti, että no katsotaan aamulla sitten. Neljän tunnin yöunien jälkeen mikään ei tunnu hyvältä, joten sama ahdistuskohtaus toistui. Pahempana vain.
On niin ristiriitaiset tunteet. Tiedän, että kadun paljon sitä, että en lähde. Tiedän myös, että lähteminen tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta, ettei mulla riitä siihen voimat. Olin nukkunut edellisenä yönä n. 3 tuntia ja viimeyönä neljä. Ei voi olla mitenkään hyvä fiilis ihmisellä, joka normaalisti nukkuu vähintään 10 tuntia, ehkä jopa 12, mutta on silti jatkuvasti väsynyt.
Itseinho, mikä tulee siitä, kun ei lähdekään, on ihan kamala. Syyllisyys on vielä kamalampi. Tulee tunne, ettei halua elää tällaisena ihmisenä. Tuntuu siltä, että en ole oma itseni.
Olen kärsinyt nyt n. 3 vuotta kovasta ahdistuksesta. Sitä ennen vähän lievemmästä. Viimeisenä kahtena vuotena olen yrittänyt niin paljon. Olen yrittänyt sopia kivoja ja mukavia juttuja ja olen toteuttanut niistä useimmat mitä ollaan sovittu. En kaikkia. Viimeisenä vuotena en ole antanut itselleni mahdollisuutta luovuttaa ja antaa periksi ahdistukselle. Nyt kuukauden sisällä olen tehnyt sen kaksi kertaa. Olen kaksi kertaa perunut menoni.
Se tunne on niin kamala.
"En saisi olla enää ahdistunut, mun pitäisi olla jo parantumaan päin."
"En voi enää tässä vaiheessa sairautta antaa periksi, kun en ole antanut periksi pitkään aikaan."
"Olen mainostanut sitä, että uskallan mennä joka paikkaan, enkä anna mahdollisuutta enää olla menemättä."
Mulle sanotaan koko ajan, että olen parantunut huimasti, ja että olen mennyt paljon eteenpäin. Tästä syystä oletan, että mua ei kuuluisi ahdistaa enää. Miten olen muka voinut mennä eteenpäin, jos mua silti aina ahdistaa?
On vaan niin huono olla, kun tuntuu epäonnistuneensa täysin.
Toinen meistä lähti juhliin, minä jäin kotiin. En olisi halunnut, että se lähtee yksin, mutta ei ollut vaihtoehtoja.
Tuttu tunne :( Mulla oli melkein joka kouluaamu sama tunne, oikeastaan ihan jokainen silloin kun asuin Kotona. Suljin ajatukseni offline tilaan kunnes pääsisin kouluun. Sitten ei voisi enää perääntyä. Oikeastaan ahdistus tulee joka ikinen aamu (oli sitten vapaapäivä tai ei), jossen sulje ajatuksiani pois ja pakota itseni ylös tekemään asioita.
VastaaPoistaTänä aamuna oli se tunne. On ollut koko päivän, nytkin. Siksi en jaksanut sinullekkaan puhua gmail chatissa kauheasti. Ahdistaa, ei pysty. Ja vihaan tuota säätä, sekin ahdistaa mua. Loppumaton harmaus.
Moi Henna.
VastaaPoistaLöysin tänne kun olit käynyt kommentoimassa mun blogissa. Harvemmin luen "noin nuorten" blogeja, mutta joku sai mut lueskelemaan juttujasi ajassa taaksepäin jonnekin toukokuulle. Ja se joku, oli nuo ahdistusajatukset, joista kerrot. Kuulostaa aivan samalta kuin mitä minä koin sun ikäisenä! Tai muutaman vuoden vanhempana.
En tunne taustaasi, enkä sinua. Mutta sen haluaisin vain sanoa, että älä kiirehdi, äläkä pakota itseäsi liikaa. Minä muistan edelleen parhaan neuvon, jonka sain silloin terapeutiltani:
Mikään muu ei ole niin tärkeää kuin sinä itse. Kuuntele itseäsi ja tee se mikä tuntuu hyvältä. Kaikki muu voi odottaa.
Ja minä vain olin, sairastin ahdistusta ja masennusta, kävin terapiassa. Ei se ehkä muille näyttänyt niin pahalta, välillä jaksoin olla ihan normaalisti. Opiskelin hissukseen ja tein juuri sen mitä jaksoin.
Vähitellen sitä kaikkea - ystäviä, tapahtumia, juhlia, matkoja jne. - alkoi olla enemmän. Ja kuin vahingossa tajusin joku päivä, että voin tehdä mitä vain ja lähteä melkein minne vain. Ahdistumatta!
Hienoa kun kirjoitat ajatuksistasi ja olostasi! Se varmasti auttaa eteenpäin. Yritä saada voimia myös terapeutille menemiseen...
Hirveesti voimia ja tsemppiä sulle! Kyllä kaikki vielä järjestyy. MÄ TIEDÄN.
Oi kiitos kiitos KIITOS paljon, on ihana saada rohkaisua! :)
VastaaPoista