Olen huomannut, että kaikenlainen muutos ahdistaa minua. Syksyllä, kun illat alkaa pimeneen ja tulee lunta, niin se on jotain ihan hirveää. Yhtäkkiä onkin pimeetä ja kylmää. Edessä on pitkä talvi, jonka ainoa valopilkku on joulu, joka sekin kestää vain muutaman päivän.
Keväällä, kun lumet sulaa ja on valoisaa, niin silloinkin masentaa. Yhtäkkiä onkin valoisaa, ei ole enää turvallista pimeää. Kaikki näkee minut, en voi olla enää piilossa enkä turvassa pimeässä. Koskaan asiat ei ole hyvin, mihinkään ei voi olla tyytyväinen.
Kävin maanantaina terapeutillani joka totesi, että minulla on ilmeisesti keskivaikea masennus. No kyllähän tiesin sen jo etukäteen, mutta en ollut sitä miettinyt ollenkaan. Eihän se nyt tietenkään ole normaalia, että joka ikinen asia väsyttää ja tuntuu raskaalta. Silloin kun ei ahdista, niin masentaa ja väsyttää. Ei kukaan ollut aikaisemmin kuitenkaan sanonut ääneen, että olisin masentunut. Nyt on.
Minulle ehdotettiin lääkkeitä, ei pakotettu, ei käsketty, vaan ehdotettiin. Nyt olen muutaman päivän miettinyt, että mitä oikein teen. Kannattaako minun hankkia lääkkeitä? Onko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä vai toisin päin? Entä jos jään koukkuun? Entä jos lääkkeiden lopettamisen jälkeen oloni jälleen paha ja joudun aloittamaan lääkkeet uudelleen, enkä voi lopettaa niiden syömistä?
Vaikeita kysymyksiä.
Vaikeita kysymyksiä.
Yksi kaverini sanoi, että päivittäisellä liikunnalla on yhtä hyvä vaikutus kuin lievillä masennuslääkkeillä. Ihan kiva juttu joo, mutta en saa aikaiseksi lähteä ulos. En saa aikaiseksi mennä lenkille. En saa aikaiseksi oikeastaan mitään. Ei ole motivaatiota. Edes oma paraneminen ei motivoi, koska asenne on luokkaa "en kuitenkaan parane, niin mitä hyötyä". Ei kuulosta hyvältä.
Maanantaina kun olin tulossa terapiasta pois, mua ahdisti. Ahdisti ihan tajuttomasti ja oli fyysisesti huono olo, joka johtui todennäköisesti ahdistuksesta. Pelkäsin hirveästi 200 kilomertin automatkaa takaisin kotiin. Sitten paha oloni häipyi ja uskalsin lähteä. Kuitenkin seuraavana päivänä pelkäsin hirveästi sitä, että jämähdän taas kotiin siksi, että luulen, että minua ahdistaa nyt jokainen matka joka paikkaan yhtä paljon kuin maanantain reissu.
Todistin tämänkin luuloni vääräksi, koska eilen keskiviikkona kävimme Tampereella shoppailemassa. :)
Terapeuttini sanoi, että saan olla tällainen kuin olen. Ei tarvitse jaksaa aina kaikkea. Ei tarvitse jaksaa juuri nyt mennä työkokeiluun. Saan olla oma itseni ja tehdä asioita oman vointini mukaan. Tuntuu hyvältä, että joku sanoo sen ääneen ja antaa luvan olla välillä jaksamatta.
Jospa nyt tähän loppuun tällainen pieni loppukevennys:
Kävin tiistaina ostamassa pimennysverhot. Tai niin luulin. Kotiin päästyäni avasin paketin ja löysin sieltä YHDEN pimennysverhon. YHDEN. Voi jestas ottiko vähän kalloon. Maksoin 40 euroa YHDESTÄ verhosta. No eipä siinä muu auttanut kun hakea toinen. Nyt olen onnellinen kahden pimennysverhon omistaja. :D
Kävin tiistaina ostamassa pimennysverhot. Tai niin luulin. Kotiin päästyäni avasin paketin ja löysin sieltä YHDEN pimennysverhon. YHDEN. Voi jestas ottiko vähän kalloon. Maksoin 40 euroa YHDESTÄ verhosta. No eipä siinä muu auttanut kun hakea toinen. Nyt olen onnellinen kahden pimennysverhon omistaja. :D
 |
| Loppukevennys osa. 2. Hieno pulu Kuninkaankadulla Tampereella tasan vuosi sitten. :) |
PS. Olen silti joka päivä iloinen jostain, eivät kaikki päiväni mene pelkästään masenteluun ja ahdisteluun kotona, vaikka siltä välillä kirjoitukseni vaikuttaa. Yritän ehdottomasti kirjoitella myös kivoista ja iloisista jutuista. :)
Miulle määrättiin vuosi sitten lääkkeet. Ja tämä nyt on tietenkin vain oma mielipiteeni, mutta oman kokemuksen mukaan ne auttavat vain sen hetken.
VastaaPoistaAloitin viime keväällä niiden syönnin, jonka jälkeen kevät ja kesä meni ihan ok. Mutta syksyllä kun paha olo alkoi tulla takaisin, nostettiin sitä mukaan annostusta. Ei tehonnut, vaihdettiin lääkettä, joka aluksi kuitenkin oli minulle sopiva. Ei auttanut, vaihdettiin taas. Sitten tutkiskelin itse asioita ja tajusin vasta sitten kuinka paljon arkiset asitat, kuten syöminen kunnolla, nukkuminen ja liikkuminen vaikuttavat myös psyykkisiin juttuihin.
Aloin syömään poikaystäväni kanssa hiilihydraattitietoisesti, mikä teki jo itsessään suuren muutoksen olossa - voin loistavasti! Ehdotin lääkärilleni sitten että lopettaisin lääkkeet, sillä en enään usko niiden toimivuuteen.. vastaus oli ehdoton ei. En ole oikein missään vaiheessa saanut apua ns. muilla tavoin kuin lääkkein. Kyllä, juttelemassa olen käynyt, mutta esimerkiksi ahmimisongelmaani ei ole oikeastaan edes noteerattu kunnolla.. "se on vain oire joka jää kyllä kun alat voimaan paremmin" .. käännettynä, löydetään oikea lääkeannos, jolloin et edes ajattele niitä asioita joista ahdistut. Mutta tämähän on vain ongelman siirtämistä tulevaisuuteen. Jonain päivänä kun lääkkeet lopettaa, luulen vahvasti että ongelmat ovat edelleen siellä, en vain käsittele niitä silloin kun voin hyvin.
Itselläni tuon kunnolla syömisen pilaa se etten osaa käsitellä ahdistustani kunnolla, joten liian usein syön sen pois. Mutta tiedän kokemuksesta se että kehosta pitää hyvää huolta, vaikuttaa positiivisesti pääkoppaankin. Miksei tätä puolta voida ottaa vahvemmin ja niin että sitä yritettäisi tukea, sen sijaan että lääkkeet kouraan ja heippahei.
Sinuna miettisin oikein tarkkaan tuota aloittamista ja tutkiskelisin muiden kokemuksia vaikka netistä.. harmittaa kun en itse niin tehnyt.
Kyllä minulla siis on ollut siinä ohella sitä keskustelu apua, mutta pääosin hoitajan kanssa. Nyt vasta sain tuen hakemaani terapiaan, jonka aloitan kunnolla kunhan täältä löydän sopivan terapeutin. Tämä on siis kelan tukemaa, mutta kustannan kk jonkin reilun 60€ siitä itse.
VastaaPoistaSitähän se on kun halutaan säästää hoitokuluissa, niin lääkkeet on nopea ja helppo keino. Lääkärit kertovat sen meille mitä heille on sanottu että pitää kertoa.
Jos mietitään asiaa isommin, niin lääkefirmat hyötyvät siitä että on sairaita ihmisiä, ja yhteiskunta hyötyy rahallisesti, sillä lääkkeiden maksaminen tulee halvemmaksi kuin ne kontaktikäynnit joita mielenterveysongelmainen tarvitsisi, koska niitä tarvitaan paljon.
Minullekkin kerrottiin ettei lääkkeistä olisi haittaa, eikä niistä tule riippuvaiseksi. Selitettiin ettei ne millään tavoin muuta sitä kuka olet, vain tukee sitä parantumista. Jaksat käydä asioita läpi.
Kyllähän se alussa pitikin paikkansa, mutta siinä kävi omalla kohdallani niin että kun lääkkeet alkoivat vaikuttaa, tuli minulle niin hyvä olo etten kokenut tarpeelliseksi käydä asioita läpi ja selvittää pahan oloni syytä. Ne tavallaan pyyhki pahan olon pois.. niin kauaksi aikaa kun ne eivät enää tehonneetkaan. Ja taas olin lähtöpisteessä.
Masennuslääkkeisiin ei voi jäädä koukkuun eikä niihin kehityy toleranssia ;) sen sijaan bentsodiatsepiineihin, joita käytetään ahdistuksien lyhytaikaisessa hoidossa voi jäädä koukkuun.
VastaaPoistaJa masennustiloissa, herkemmin ehkä kuin muissa psyk.sairauksissa, läälehoidon vaikutukset huoma helpommin, koska masennuksen taustalla on aika usein myös fysiologisia syitä (pienentynyt serotoniinin, erään välittäjäaineiden pitoisuus hermostossa), joten lääkehoidosta voi olla oikeasti apua! Toki sivuvaikutuksia voi olla, niin kuin missä lääkkeessä tahansa.